Else Turunen Ajatuksia ja keskustelunavauksia arkipuuhista utopioihin.

Ymmärtämisen sietämätön vaikeus

Oleminen on helppoa, mutta asioiden ymmärtäminen ei. Välillä innostaa. Välillä ahdistaa. Luen artikkelia Internetistä ja kiinnostun aiheesta. Mutta teksti vain jatkuu ja jatkuu ja samalla täytyisi jo koukata muualle selvittämään lisää jostakin yksityiskohdasta. Ja sitten aika loppuu kesken. Miksi hyvän kokonaiskuvan saaminen monista aiheista on niin vaikeaa? Voisiko ahdistusta tietotulvan ja monimutkaisten asioiden edessä helpottaa? Tahtoisin ymmärtää.

 

Ymmärtämisellä tarkoitan luotettavan ja toden tiedon jäsentämistä ja sen merkityksen hahmottamista syy-seuraussuhteineen.

Kun selaan uutistenkokoajastani otsikoita ja juttujen alkuja, näen valtavasti tietoa, jota en ehdi ymmärtää. Mikäli ymmärrän valita ja klikata auki jonkin kiinnostavan artikkelin, niin huomaan usein olevani suossa: ilmiön taustojen ymmärtäminen vaatisi lisäaikaa. 

Samalla sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla tekisi mieli olla jotakin mieltä. Onhan se niin hauskaa ja helppoa. (Tosin monet ovat suosiolla varanneet sosiaalisen median vain kevyille ja positiivisille ilmoituksille tai havainnoille.)

 

Tieto ei ole ymmärryksen väärtti

Elämme ajassa, jossa tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta edesmenneen akateemikko G. H. Von Wrightin mukaan ymmärrystä vähemmän (Tieto ja ymmärrys, Otava 1999). Meiltä puuttuu aikaa luoda asioista tiedollisesti monipuolinen kuva sekä yrittää pohtia ja puntaroida asioita monelta kannalta.

Sami Philström käsittelee tiedon ja ymmärtämisen kysymystä avartavassa kirjassaan Elämän ongelma - filosofian eettinen ydin (Eurooppalaisen filosofian seura 2010).

Sen sijaan, että kahmaloisimme käsiimme mahdollisimman paljon tietoa eri viestintävälineistä, toisilta ihmisiltä ja ympäristöstämme, meidän tulisi pohtia, millainen tieto on meille merkityksellistä ja miten pääsisimme käsiksi mahdollisimman luotettavaan tietoon. Että pääsisimme ymmärtämisen lähteille.

Siinä uutistenlukuohjelmat, kuten suljettavaksi tuomittu Google Reader, ovat loistavia. Voin kerätä sinne sivustot, joita haluan seurata ja nopeasti vilkaista, löytyykö aiheista jotakin minulle merkityksellistä. Kunhan muistan myös lukea juttuja näkökulmista, jotka eivät heti tunnu helposti sulavilta.

 

Some tukee maailmankuvaasi

Muutoin päädyn helposti toiseen ongelmaan: oman maailmankuvani hallitsemaksi. Esimerkiksi juuri Googlen hakukone ja Facebook toimivat niin, että ne julkaisevat käyttäjilleen mainontaa ja linkkiehdotuksia, jotka tukevat käyttäjien olemassa olevia mieltymyksiä ja arvomaailmaa. Lisäksi Facebook näyttää päivitysvirran alussa päivityksiä henkilöiltä, joista olen pitänyt. Twitteriin voin valita seurattavaksi ketä haluan, mutta helppoa on valita vain ihmisiä, jotka edustavat samantyylistä arvomaailmaa. Tässä olen uskaltautunut kurkistelemaan myös ulos mukavuusalueeltani.

Pitäisi vain itse muistaa haastaa näkemyksiään sekä etsiä epämukavuusalueita ja lukea uutisia ja pohdintoja epätavallisista julkaisuista.

Filosofi Sami Philström kehoittaa moraalin suhteen jatkuvaan uudelleen arviointiin ja itsekritiikkiin. Sama pätee mielipiteisiin, jotka toisin kuin faktat ovat normatiivisia eli arvosidonnaisia. Muutosta ympärillämme vain tapahtuu niin paljon ja nopeasti, että itsekritiikki unohtuu helposti.

Tähän tietysti liittyy nöyryys. Mitä enemmän asiasta tietää, sitä varmimmin ymmärtää, ettei tiedä paljonkaan. Asiat vaan ovat niin monimutkaisia. Itse ajattelen, että pitää vain uskaltaa olla jotakin mieltä, jos perustelut vaikuttavat edes itselle hyviltä. Mutta pitää myös uskaltaa myöntää tarvittaessa, että oli väärässä tai muokata näkemyksiään. Sanoa, että aiempi mielipide perustui puutteellisiin tietoihin tai ymmärrykseen.

Samalla on hyvä muistuttaa itseään siitä, että välillä ymmärtäminen lähtee näennäisesti pienistä asioista. Vaikkapa naapurin mummon seuraa kaipaavasta katseesta tai lapsesta, joka ei koskaan naura. Viestintä ja merkitykset eivät synny vain sanoilla. Nykymaailmamme on lisäksi kovin visuaalinen.

 

Merkitykset viitoittavat ymmärrykseen

Philström kehottaa pohtimaan, mitä jokin tieto tarkoittaa tietyssä kontekstissa tai ajassa.

Tiedolla on jokin merkitys. Ja Manuel Castellsin mukaan merkitysten luojat käyttävät sosiaalista valtaa. Merkitykset kun määrittävät  pitkälti toiminnan. 

Rankalaisen filosofin Jean Baudrillard taas väittää, että nykyisin merkkejä ja merkityksiä on niin paljon, että tilanne on himmentänyt kuvaa todellisuudesta. Siltä todellakin välillä tuntuu. Pitäisi siis osata etsiä tietoa, havainnoida merkityksiä ja ymmärtää.

On houkuttelevaa olla välinpitämätön. Joku on sanonut, että välinpitämättömyys on ihmisille suurempi paha kuin väärin toimiminen. Välinpitämättömiä on niin paljon.

Mutta kun asioita on paljon, niin eihän kaikkeen millään vain ehdi perehtyä. Lisäksi tuntuu, että pitäisi osata olla jotakin mieltä niin, ettei loukkaa ketään. Konsensushengessä sivistyneesti.

Onneksi kaikesta ei tarvitse olla jotakin mieltä, jos ei ole vallan ja vastuun kahvassa - tai äänestämässä. Silti moni valinta edellyttäisi tietynlaista tiedon ja ymmärryksen tasoa ollakseen vastuullisesti - ja laajassa mielessä vapaasti, oikean tiedon varasssa – tehty.

Uskon myös, että asioiden pohtiminen ja uuden oppiminen ovat syvästi inhimillisiä tarpeita. En minunkaan hoitovapaalla olevan kotiäidin tarvitsisi tällaisia miettiä. Mutta Maslovin hierarkian ylimpiä tasojakaan ei voi sivuttaa. Oppiminen on kivaa.

 

Ymmärryksen puute uhka demokratialle?

Palatkaamme kansallisfilosofiimme. Von Wright nosti esiin vakavan ongelman teoksessaan Tieto ja Ymmärrys. Demokratian ja henkilökohtaisen vapauden ihanteet sellaisina kuin ne kehittyivät Euroopassa perustuvat kahteen edellytyseen: keskivertokansalaisen on pystyttävä muodostamaan kantansa kysymyksistä, jotka koskevat hänen henkilökohtaisia intressejään myös pidemmällä tähtäimellä. Kansalaisen on nähtävä toimiensa ja hankkeidensa seuraukset niin hyvin, että hän voi ottaa täyden vastuun vapauksiensa käyttämisestä.

"Pienimittaisessa yhteiskunnassa, jolla on verraten yksinkertainen hallinnoillinen ja taloudellinen rakenne ja jonka sivistystaso on verraten korkea nämä ehdot tulevat kohtuullisesti täyteyiksi."

Mutta ne eivät Von Wrightin mukaan välttämättä edes voi täyttyä suurimitaisessa yhteiskunnassa, jossa hallinto monimutkainen ja joka on monin tavoin riippuvainen ulkomaailmasta. Vastuu ulkoistetaan persoonattomille instansseille, eikä kukaan ota henkilökohtaista vastuuta.

"Demokraattisen osallistumisen virallisiin päätöksentekoprosesseihin täytyy ajan mittaan kuihtua tyhjälsi kannattamisen tai vastustamisen mahdollisuudeksi käsittämättömien vaihtoehtojen edessä."

Maa on hedelmällistä populismille, jonka kielenkäytön maneerit on hyvä tunnistaa ja penätä vaihtoehdoille hyviä perusteluja.

Tarvitsemme kenties paikallistason demokratiaa lisääviä toimia ja ihmisten osallistumiseen kannustavaa ilmapiiriä. Yhteisöllisyyttä, joka ainakin joissakin Helsingin kaupunginosissa kukoistaa. (Luulisin myös, että monissa maaseudun pikku paikkakunnissa.)

Itse en suostu Von Wrightin pessimismiin, vaikka sanonkin näin pitkälti tunnepohjalta. Meillä on vielä ainakin osaavia journalisteja, joiden annetaan tehdä työtään. Meillä on myös pohjaton tiedon lähde, Internet, ja voimme kehittää tiedon etsintä- ja lukutaitoja.

 

P.S. 

Miksi eri mieltä oleminen on Suomessa jotenkin niin vaikeaa? Siitä tulee helposti paha mieli sen sijaan, että ajattelisi, mitä tuosta näkemyksestä voisin oppia tai mitä muut voisivat oppia omista perusteluistani. Johtuuko se siitä, että mielipiteen pitäisi olla heti täysin valmiiksi punnittu ja harkittu, lukkoonlyöty? Jos sitä muuttaa, on takinkääntäjä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Sivut