Else Turunen Ajatuksia ja keskustelunavauksia arkipuuhista utopioihin.

Kasvatus ja kuri

Ei lapsi opi vain päätä silittämällä mutta ei myöskään syyttelyllä, mekaanisella rangaistuksen suorittamisella, saatikka piiskalla. Lempeän mutta jämäkän kasvatuksen ja kurinpidon tasapainon löytäminen on mielestäni äärimmäisen haastavaa. Ja samalla pitäisi huomioida lapsi yksilönä. Miten tämä kaikki voisi olla mahdollista: kotona, päiväkodissa, koulussa?

En väitä olevani tässä asiassa mitenkään tietäväinen. Päinvastoin, kasvatus tuntuu itselleni joskus vaikeammalta ymmärtää kuin suhteellisuusteoria (en ole lukenut pitkää fysiikkaa) ja ihmettelen asiaa sekä kotona että pohtien julkista keskustelua päiväkotien ja koulujen kurista.

Olen ollut vanhempi sekä teini- että uhmaikäisille, kokenut onnistumisia ja epäonnistumisia. Valvonut öitä ja pohtinut, mitä tein väärin ja mitä oikein, millainen lapsen temperamentti on. Ammatillisesti olen tutustunut lukuisiin alan kirjoihin ja mieleen on tästä kaikesta jäänyt ainakin seuraavaa:

Kannustaminen toimii paremmin kuin uhkailu

Uhkailu herättää kapinan, kannustus toiveen. Kasvatuksen ammattilaiset kehoittavat kannustamaan lupauksella jostakin mieluisasta yhdessä tekemisestä. Meillä kotona tosin aika pian tarratavoitteen täytyttyä alettiin toivomaan leluja. Minusta kannuste voi olla materiaakin, jos kuitenkin tehdään kanssa yhdessä jotakin kivaa ja lopputulema on toivottu.

Syiden perustelu ja keskustelu mieluummin kuin syyttely

Syyttely saa vastapuolen puolustuskannalle, niin kasvatuksessa kuin parisuhteessakin. Suht pienen lapsenkin kanssa voi jo yrittää keskustella, miksi hän toimi niin kuin toimi.

Opettavainen seuraamus mieluummin kuin mekaaninen rangaistus

Korealaisessa elokuvassa Viisi vuodenaikaa poika kiduttaa pikku eläimiä sitomalla niiden selkään kiven. Kun oppi-isänä toimiva munkki huomaa tämän, hän kiinnittää yöllä pojan jalkaan kiven opettaakseen karman lakia. “Mikäli eläimet kuolevat, poika joutuu kantamaan kiveä sydämessään koko loppu elämänsä.” Kokemus ikäänkuin pakottaa ajattelemaan eläimistä empattisesti. Ihan tällaisia opettavaisia seuraamuksia ei todellisuudessa oikein voi järjestää, mutta ehkä ajatusta voisi jotenkin hyödyntää mielikuvituksen avulla. Käytännön arjessa idea toteutuu esimerkiksi siinä, että lelun rikkonut lapsi joutuu korjaamaan lelun itse (yhdessä vanhemman kanssa) ja sotkenut lapsi siivoaa jälkensä. 

Häpeä myönteiseen käyttöön

Lapselle pitää tietenkin perustella, miten hän on toiminut ei-toivotulla tavalla. Jos vanhempi viestittää myös elein, että on todella harmissaan ja jos vaikka asia perustellaan niin että muutkin lapset (jos ollaan ryhmässä) sen kuulevat, töppääjää toivon mukaan hävettää tai nolottaa.

Tähän liittyy myös eristämisen ongelma, josta oli kirjoitus Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla. Joskus se vain on hyvä rauhoituskeino myös aikuiselle. Jos lapsen saa pysymään jäähytuolilla muiden näkyvillä, häpeän myönteinen vaikutus ehkä korostuu. Miten muuten häpeä voisi kannustaa hyvään? 

Häpeä huonossa käytössä

Häpeä, joka liittyy omanarvontuntoon palvelee huonoa kehitystä. Huonon itsetunnon omaava helpommin purkaa pahaa oloaan, hakee huomiota negatiivisin keinoin ja uhoaa. Lasta ei saisikaan torutessa sanoa tyhmäksi tai pahaksi vaan kritisoida asiaa, jonka lapsi teki.

Negatiivisen kierteen katkaisu

Joskus voi käydä niin, että lapsi tai nuori ei suorita seurauksia, ja seurauksia vain kerääntyy. Vaarana on, että syntyy hällä väliä -asenne. Jotenkin kierre pitäisi saada katkaistua. Vaikkapa kannustimilla. Jokainen onnistuminen käytöksessä toisi bonuspisteen tai tarran tai sopiva määrä/aika toivottua käytöstä oikeuttaisi hauskaan yhdessä tekemiseen, uuteen vaatteeseen, konserttiin tai muuhun lapsesta hauskaan.

Tämä on kyllä vaikeaa, jos nuori vaikkapa jatkuvasti uhoaa eikä välitä rajoista tai kotitöistä. En oikein tiedä, pitäisikö olla kuitenkin vaikka jokin automaattinen minimiviikkoraha, joka kasvaa vastaa, kun käytöksen suunta muuttuu. Täysi rahattomuus voi johtaa ei-toivottuihin ansaintakeinoihin.

Läheisyys ja yhteenkuuluvuus

Paras tapa ehkäistä huonoa käytöstä. Jos lapsi kokee, ettei halua aiheuttaa aikuiselle mielipahaa, hän ei niin helposti hölmöile. Mutta täysin välinpitämättömälle, uhoavalle tai pahaa mieltään raivoavalle on vaikea läheisyyttä osoittaa ilman, että se tuntuisi väärältä signaalilta. Ja joskus pahaa mieltä vain kertyy, oli vanhempi sitten kuinka läheinen tai rakas.

Kiukkua uhkuvalle lapselle on turha selittää mitään. Lapsi pitää jotenkin turvallisesti saada purkaa kiukun tunteensa, vaikka huutaen, tyynyä muksien tai lattiaa polkien, huoneessaan rauhoittuen. Toisia tönivä tai leluja heittelevä taapero kannattaa ottaa jäähysyliin. Ja sitten sopia seurauksista, kannustaa ja anteeksipyytämisen jälkeen antaa läheisyyttä. Mitä olet itse mieltä?

Huumori ja harhauttaminen avuksi

Auttaa joissakin paikoissa, kuten kiukkuavalle uhmaikäiselle tai ehkäpä teinillekin. Eräs tuttava kertoi kerran, että mököttävän teinin huoneeseen heitetty “I love you” -nallukka oli toiminut viestinä siitä, että pahaa mieltä voi purkaa, mutta täällä on välittävä aikuinen.

Olisi kiva saada tietää eri ihmisten keinoista käyttää huumoria eri kiukkutilanteissa.

Harhauttaminen toimii usein pikku lapsille: katso kuinka hieno lintu tuolla lentää!

Tunteiden tulkkina

Psykologit puhuvat tunteista ja niiden tunnistamisesta. Kun sen taidon oppii, pärjää myöhemmin paremmin pari- ja muissa ihmissuhteissakin. Eli lapsille pitäisi selittää auki tunteita ja kysyä, tuliko paha mieli, onko hyvä mieli, oletko kateellinen/mustasukkainen/ujo jne. Voi kuinka ihanan innostunut olet!

Luovia seurauksia maalaisjärjellä

Itse en kannattaisi fyysisen kurin lisäämistä kouluissa tai päiväkodeissa. Mutta minusta kehoituksista huolimatta muita liikaa häiritsevä oppilas pitäisi voida poistaa luokasta. Haluaisin tietää, mitä opettajat itse ajattelisivat siitä, jos tunnin pilaavan oppilaan voisi ääritilanteissa harkintansa mukaan taluttaa niska- tai ranneotteella ohjaten ulos luokasta. Oppilaan psyykkisestä tasapainostahan riippuu, minkälainen reaktio voi olla seurauksena. Jälkeenpäin oppilaan kanssa pitäisi keskustella, miksi hänet poistettiin ja miksi kaikilla olisi ollut mukavampaa jos olisi voitu toimia toisin. (Itselläni ei ole vielä mielipidettä, koska asia on varmasti monitahoinen.)

Seurauksia täytyisi voida keksiä luovasti mekaanisen jälki-istunnossa istumisen sijaan. Jälki-istunnossa voisi esimerkiksi tehdä tehtäviä, jolloin aika vaikkapa puolittuisi tai pääsisi pois, kun tehtävät olisi tarkistettu. Sastamalan rehtorin saama huomautus tupakoineen oppilaan käskemisestä esseetyöhön oli mielestäni väärä. Mielestäni juuri seuraus, joka pistää ajattelemaan, ehkäisee parhaiten ei-toivottua käytöstä jatkossa.

Jälki-istuntoa voisi myös minusta olla mahdollista vapaaehtoisesti korvata koulun määräämillä siivous- tms. töillä. Vapaaehtoisesti siksi, että työ tehtäisiin kunnolla ja siitä ei jäisi inho esimerkiksi siivousta kohtaan (kun mieli yhdistäisi siivouksen rangaistukseen). Toki työnvalvonta ja laadun tarkistus söisi resursseja enemmän kuin monen oppilaan samanaikainen jälki-istunnon valvonta.

Esimerkkinä muille?

Ben Furmanin muksuoppi lähtee siitä, että kun töppäyksestä on keskusteltu, se hyvitetään ja mieluusti vielä toimitaan myöhemmin esimerkkinä muille. Eli olisikohan käytännössä mitenkään mahdollista, mikäli töpännyt oppilas vaikkapa opettaisi alaluokkalaiselle (kummioppilaalleen), miksei tietyin tavoin kannata käyttäytyä? Voisikohan kannustimena toimia vaikkapa kunniamaininta, jotka luettaisiin syys- tai kevätjuhlissa? Kunniamainintoja saisi muistakin esimerkillisistä toimista. (Tosin lapselle, jolla on pahaolo tai uhma, tämä tuskin olisi riittävä kannustin..)

Kotona tietysti monilapsisessa perheessä lasta voi kannustaa olemaan esimerkkinä sisaruksilleen.

Kerhoja ja oppilashuoltoa

Ja kouluissa oppilashuollon resurssit ovat tarpeen. Samoin iltapäiväkerhoista ei saisi nipistää. Kuulin eräältä opettajalta, että vaikeassa tilanteessa olevat pojat eivät niin helposti kuraattorin vastaanotolle mene, mutta vaikkapa bändi- tai urheilukerho tarjoaa heille mielekästä tekemistä ja keinon purkaa tunteitakin. Ei tarvitsisi tunneilla niin kiukutella.

Koska koululla on valmiina tilat, tarvitaan vain ohjaaja. Miksi tällaisesta toiminnastakin on nipistetty?

 

Nämä ovat omia ajatuksiani. Eivät ne aina toimi. Jos ehdit ja haluat, kuulisin mieluusti esimerkkejä, minkälainen toiminta tai seuraamukset teillä ovat toimineet tai mitä sinä olet lapsen kasvatuksesta ja kurinpidosta mieltä! 

Ja onneksi joulu lähestyy. On niitä tonttuja ikkunoissa..

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Sivut