Else Turunen Ajatuksia ja keskustelunavauksia arkipuuhista utopioihin.

Vauvakinot: Tuulen viemääkö kohta vain?

Vauvat ovat ihania ja ansaitsevat selväjärkiset vanhemmat. Viime päivinä käydyissä keskusteluissa vauvakinonäytösten elokuvista on unohdettu ajatella terveellä järjellä. Elokuvien ikärajalaissa pitää voida ajatella, mikä on järkevää tai sitten kyseessä on huono laki tai ohjeistus, jota pitää muuttaa.

Keskustelu sai alkunsa, kun elokuvia valvova viranomainen Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (Meku) vaati, että vauvakinoissa pitäisi esittää vain kaikille sallittuja eli S-luokiteltuja elokuvia. Käytännössä tämä tarkoittaisi lasten elokuvia aikuisille ja mukana oleville vauvoille.

Miksi vaade on järjetön?

Koska tutkitusti on faktaa, että

  • Vauvojen ymmärryskyky ei ole sama kuin pienten lasten. Vauva vasta opettelee tunnistamaan tuttaja kasvoja ja ilmeitä, ääniä ja värejä. Vauva ei tajua mitään vauvakinoissa esitettävien romanttisten komedioiden tai draamojen juonenkäänteistä. (Nämä elokuvat ovat yleensä K-7 tai K-12, mikä Mekun mukaan ei ole vauvoille sopivaa. Tässä ei ilmeisesti huomioida, että Vauvakinoissa ääni- ja värimaailma (valaistus) on säädetty vauvoille sopivaksi.) Miksei Vauvakinossa voisi olla vaikkapa yläikärajaa 1 tai 1,5 v? Tämän ikäisillä ymmärrys alkaa kehittyä ja he eivät muutenkaan pysy paikallaan.

  • Vauvan itsetunto kehittyy suhteessa vanhempiin (1-2 hoivaavaan läheiseen aikuiseen, johon varhaisiän kiintymys- ja vuorovaikutussuhde syntyy). Vauva peilaa vanhemman kasvoista ja katseesta itseään: olenko minä arvokas ja rakas, ilon aihe? Jatkuvasti väsynyt ja rasittunut ilme kertoo vauvalle, että tämä on rasite.

  • Vauvan ja vanhemman onnellisuudet ovat kytköksissä. Kun vanhempi jaksaa hoitaa arjen rutiinit ja hoitaa vauvaa hymyssä suin, myös vauva voi hyvin.

 On käytännön osoittamaa että usein,

  • harva vauva nukkuu kotona rauhaisasti kopassa, jos vanhempi haluaa katsoa elokuvaa. Vauvakino ja erilaiset vauvajumpat ja -muskarit perustuvat siihen, että ympäristö on virikkeineen vauvalle uusi ja mielenkiintoinen. Vauva tarkkailee myös toisia vauvoja tai sitten nukahtaa sopivaan hälinään sen sijaan että ähisisi tai itkeskelisi tylsyyttään.

  • monen perheen vauva-arjessa nukutaan vähän ja katkonaisesti, hoivataan ja hyssytellään vauvaa jopa niin tunnollisesti, että wc:ssä käynti rauhassa on luksusta. Televisiosta ei katsota rauhaisasti rentoutuen mitään kuin harvoin joskus yömyöhään silmät ristissä. Vanhemman mahdollisuuksia virkistäytyä, mikäli siitä ei ole vauvalle kohtuutonta haittaa, ei saisi vähätellä. (Tämä ei tietenkään poissulje sitä että vauvan tarpeet ovat äärimäisen tärkeitä ja aikuisen muista kuin vauvaan liittyvistä tarpeista on vauva-aikana vain paljon tingittävä.)

Lisäksi jos alamme saivarrella

  • looginen johtopäätös Mekun vaatimuksista olisi se, etteivät aikuiset voisi katsoa myöskään kotonaan esim. keskusteluohjelmaa ei-vauvoille sopivasta aiheesta vauvan ollessa hereillä. (Todellisuudessa vauva ei vielä ymmärrä kieltä, mutta sehän olisi ikärajoissa toissijaista.)

Tosiasiassa en usko että monikaan vanhempi käy näissä Vauvakinoissa montaa kertaa vauva-ajan aikana. Pienestä mukavasta hetkestä ja tulevaisuuden kivasta muistosta vauvan ja vauvavanhempituttavien kanssa ei pitäisi tehdä jotakin paheksuttavaa. Huonoa omaatuntoa on vanhemmilla jo varmasti tarpeeksi kasattuna muutenkin.

 

P.S. Nyt myös eräs nuorisoasiantuntija toivoo, ettei vauvoja vietäisi myöskään supermarketteihin. Jätän tämän avauksen omaan arvoonsa ja totean, että lasten on hyvä oppia elämään arkea.

 

     

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Rauni Viren

Peukku vihreälle, jo toista kertaa tänään.

XX

Toimituksen poiminnat

Sivut